Riesan kanssa kotiin

Sairaalasta kotiinpääsy oli tottakai hienoa, vaikka olinkin käsipuoli ja kaikin puolin autettava. Kotikin oli muistunut mieleen kotilomalla ja Mursu oli oman mielenrauhansa takia käynyt ostamassa turvaketjut sekä ulko-oveen että parvekkeen oveen - ei kyllä koskaan laittanut niitä paikalleen 😊 Mutta koiranunta nukkui monta vuotta ja vieläkin, vaikka nukkuu jo ihan "normaalisti", niin herää paljon herkemmin kuin joskus aikanaan. 

Muutamia koomisia tilanteita tapahtui ensimmäisten päivien aikana. Mursun kanssa lähdettiin ajelulle kaupunkiin, katselemaan paikkoja, muistelin mitä missäkin on. Päädyimme erääseen kauppakeskukseen, menimme sisään ja mä kävelin siellä kuin Liisa Ihmemaassa.
- En oo koskaan käyny täällä
- No kyllä oot, monta kertaa ollaan käyty
- En oo, en oo ikinä käynyt
Intin ja intin vastaan, Mursu antoi lopulta periksi. 
Pari viikkoa myöhemmin etsin yhtä kukkaroa, jonka olin saanut lahjaksi ystäviltä heidän käydessään sairaalassa mua katsomassa. En löytänyt mistään.. Etsin kaikkien mahdollisten takkien taskut, nekin jossa se ei voinut olla - ja yhden takin taskusta löytyi kuitti... Edellä mainitun kauppakeskuksen yhdestä kaupasta, jossa olin käynyt keväällä 😅Jouduin siis myöntämään, että olen käynyt siellä ennenkin, en vain muistanut siitä yhtään mitään, en koko kauppakeskusta! 

Televisiota en voinut katsella tavalliselta paikaltani olohuoneesta, vaan jouduin pari-kolme viikkoa istumaan keittiön pöydän ääressä ja katselemaan televisiota sieltä. Ongelmaksi muodostui tekstitys, jota en nähnyt lukea, joten tv:n katselu jäi aika vähälle. En tiedä mikä aiheutti tv:n katselussa pahan olon, ehkä liike ja välkkyvä kuva liian lähellä, ajan oloon se sitten tasaantui. 

Eräänä iltana kävin nukkumaan ennen Mursua. Meillä oli avoin tila olo-makuuhuone, ei siis väliseinää lainkaan. 
En tiedä kuinka kauan olin ehtinyt nukkua, mutta "heräsin" siihen, kun vieressäni oli ensihoitaja kiinnittämässä ekg-lätkiä ja happisaturaatiomittaria ja sängyn jalkopäässä istuu toinen ensihoitaja tuolissa odottamassa arvoja ja valmiina kyselemään multa kysymyksiä kun olen hereillä. Olin saanut nukkuessani kohtauksen ja Mursu oli soittanut hätäkeskukseen kuten oli ohjeistettu. 
Kysymyksistä muistan kaksi: kuka on Suomen presidentti (en muistanut) ja oletko orientoitunut aikaan ja paikkaan. En tiennyt mitä tarkoittaan orientoitunut 🤦‍♀️- nyt tiedän. Lopputulema oli, että lähdin sairaalaan ja taisin tulla seuraavana päivänä kotiin. 

Mursu oli onneksi silloin vuorotteluvapaalla vielä pari kuukautta ja pystyi olemaan mulle tukena ja turvana ja kun sairaalasta oli annettu ohjeeksi, että kohtauksen tullessa nokka kohti päivystystä, niin oli helpoin ja nopein tapa mennä sinne omalla autolla - asuttiinhan tosiaan melkein sairaalan vieressä. 

Muutamia kertoja päivystyksessä käytiin; yhden kerran sinne lähdettiin sohvakaupoilta, huikattiin vain lähtiessä, että palaamme viimeistään ylihuomenna asiaan. Palasimme seuraavana päivänä. 
Erään kerran ehdimme ilmottautua ja "kävelette tuota viivaa tuonne ja.." - juu, kiitos, tämä on tuttua. Emme ehtineet vielä perille asti, kun kuulin nimeäni jo huudettavan. 
Eli hyvää palvelua olen aina saanut.

Kurjinta oli viettää uusi vuosi 2013 sairaalassa, silloinkin uudenvuodenaattona päivystyksen kautta tarkkailuun ja vasta seuraavana päivänä osastolle. Oli aika pelottavaa olla yö siellä tarkkailussa, kun itse oli jo silloin tokeentunut ja omasta mielestä kunnossa, mutta samassa tilassa oli mm. yksi umpitunnelissa oleva mies. joka sai juoppokramppeja ja näki pikku-ukkoja. Piti omaa elämäänsä huoneen toisessa nurkassa, välissämme vain pari verhoa.
Mutta sain sentään vuodenvaihteen kunniaksi puolenyön aikaan purtavaa.. inhokkiani.. lämmintä perunasalaattia ja kylmiä nakkeja 😂 En olis tykännyt yhtään enempää, vaikka olis olleet toisin päin. Jälkkäriksi sulaa jäätelöä..

Vuoden 2013 muutaman ensimmäisen päivän olin sairaalassa osastolla, tosi mukavan huonekaverin kanssa. Sillä reissulla huomasin, että korvissa on jotain häikkää - ja myöhemmin se on vain pahentunut. Tinnitus. Ilmeni aika erikoisella tavalla (no mitäpä muuta, kun kyse on musta..)
Hoitaja kävi aamupäivästä katsomassa meitä ja siinä samalla oikaisi kummankin petivaatteita. Otti mun peiton ja heilautti sitä oikein kunnolla suoraksi ja kops...seinältä tipahti kello ja hajosi osiin. Lakkasi käymästä. Mun korvissa vaan kellon tikitys jatkui ja jatkui. Se ei lakannut koko sairaalassa olo aikana. 
Nyt ei korvissa enää tikitä - meidän seinäkello tikittää - mutta tälläkin hetkellä sihisee ja kohisee, välillä vinkaisee ja viheltää. Kunhan kesä vielä vähän kulkee kohti syksyä, varaan ajan kuulontutkimukseen ja ruvetaan selvittämään mitä asialle voidaan tehdä vai voidaanko mitään. 

Sairaslomaa sain ensin muistaakseni kuukauden, sitten kolme kuukautta, sitten vuoden loppuun, sitten puoli vuotta lisää... 

Tuohon päättyi kuitenkin (koputan varoilta puuta) sellaiset ennalta arvaamattomat sairaalareissut, sen jälkeen on ollut kolme, muistaakseni, ennalta sovittua, tutkimusreissua. 

Palaan taas, jätän teidät sulattelemaan tätä.