Palataan alkuaikoihin

Sairaalassa olin tosiaan melkein neljä viikkoa, joista ensimmäisistä kolmesta mulla ei ole mitään muistikuvia. Perhe ja Äiti kävivät päivittäin, parhaat ystävätkin usein ja Isäkin oli käynyt - kenenkään käynnistä en muista mitään. Sujuvasti olin ensimmäisinä päivinä sanonut Mursulle ja Lapselle tuntevani heidät, vaikka Mursu sanoo, että silmistä näki, ettei mulla ollut hajuakaan keitä he ovat. Ei kuulemma ollut ketään kotona.

Ensimmäiset muistikuvat ovat noin viikkoa ennen kotiinpääsyä. Melojaystäviä kävi vierailulla - muistan heidän käyneen, mutta siihen se jäikin. Varsinainen "herääminen" - omasta mielestäni - tapahtui lauantaina elokuun 11. pvä, 19 päivää sairaalaan tulon jälkeen. 
Serkkuni oli tullut katsomaan mua, tuliaisinaan lastensa kanssa tekemä "Kainalomato" 💗 - pitkä pehmokäärme, joka sai nimensä siitä, että serkkuni halusi pienenä aina olla kainalossani ja nimitti itseään mun Kainalomadoksi 😊 

Pitkittynyt kohtaus ja monet kohtaukset ja eri lääkkeet sen jälkeen olivat tehneet sen, että olin todellakin menettänyt muistini, tapahtumasta taaksepäin n. 3-4-5 vuotta. 
Olen tainnut jo mainita, että kaikessa pelottavuudessaan tilanteessa oli myös koomisia tilanteita ja varsinkin näin jälkikäteen monelle asialle osaa nauraa. 

Serkun vieraillessa juteltiin kaiken laista, mm. sitä koska ollaan viimeksi tavattu, koska hän on viimeksi käynyt meillä ym. Hän totesi, että hän ei kyllä muista yhtään, millainen koti meillä on. Mietin hetken ja vastasin "Kuule, älä sure, en muista minäkään" 😄
Enkä todellakaan muistanut, ennen kuin Mursu vähän avitti alkuun. 
Pyysin Mursua tuomaan läppärin sairaalaan, mutta enpä osannut tehdä sillä mitään - kaikki salasanat oli kadonneet mielestä. Minulta, joka muistin aikaisemmin ulkoa kaikki työssä käyttämieni järjestelmien käyttäjätunnukset ja salasanat. 
Yhden käyttäjätunnuksen, sen ensimmäisen sieltä liki 30 vuoden takaa, muuten muistan vieläkin. Enpä tiedä onko ko. järjestelmä enää edes käytössä kyseisessä yrityksessä. 

Erikoista jälkikäteen ajattelen mun mielestä oli se, että sitten kun "heräsin" ja tajusin olevani sairaalassa, en ihmetellyt sitä. En muista kysyneeni, miksi olen siellä, eikä Mursukaan ole sanonut, että olisin kysynyt. Jotenkin olen pitänyt sitä kai itsestään selvänä. 
Olin siellä vielä viikon verran tavallisella neurologian osastolla, pääsin kotiin yhden yön koelomalle, kokeilemaan miten kotona olo sujuu ja miltä Mursusta tuntuu olo ja elo mun kanssa. 
Lisämausteen toi vielä kantositeessä oleva oikea käsi, joka oli leikattu olkapäästä. Siellä on joku 10-15 cm pitkä ruuvi ja iho oli niitattu parilla kymmenellä niitillä kiinni. Mihinkään sitä ei saanut liikuttaa, yöksi se piti sitoa vartaloon kiinni, etten vahingossa väännä ja käännä sitä väärään asentoon. Mursu puki ja huolehti kaikin puolin sen aikaa kun kantosidettä piti pitää.

(Eksyin taas varsinaisesta aiheesta...)

Koeloma meni hyvin ja parin päivän päästä olin valmis lähtemään kotiin. Aiempien öisien vaelteluiden takia hoitajat kysyivät, haluanko yöksi magneettivyön, etten nouse itse sängystä ylös. Sanoin, että jos se varmistaa sen, että pääsen seuraavana päivänä kotiin, niin kyllä, voinhan tarvittaessa soittaa kelloa, jos pitää päästä vessaan. Magneettivyö ei kuitenkaan estänyt normaalia nukkumista eli asennon vaihtoa, ylösnousun ainoastaan. 

Koomisuutta löytyi kotiinlähdössäkin: vaatteitani ei löytynyt mistään! Niitä ei oltu annettu Mursulle eikä Lapselle eikä niitä löytynyt sairaalasta. Soitin siis Mursulle, että kerää kotoa jonkinlaisen vaatekerran mukaansa, että pääsen pois.
Vaatteet löytyivät sitten myöhemmin; olimme Mursun kanssa sattumoisin yhtä aikaa labrassa kun sairaalan vaatehuollosta soitettiin, että kun te olette olleet täällä meillä sairaalassa ja teidän vaatteet on täällä. Päässä raksutti, että kyllä joo, olen ollut, mutta en kyllä ole koskaan ilman vaatteita kotiin lähtenyt, ennen kuin hoksasin, että nehän on ne kateissa olleet vaatteet! Ja kun nyt satuimme talossa olemaan, niin poikkesimme ne samalla reissulla hakemaan pois. 

Mutta kotiinlähdön aikaan. Hoitaja tuli paperinipun kanssa huoneeseeni ja rupesi selittämään lääkityksestä. Aamulla yksi tuota ja kaksi tuota ja puolitoista ja sitten illalla ja ja ja.... Oli pakko keskeyttää ja sanoa, että odotatko hetken kun Mursu tulee takaisin ulkoa, ja selität tuon paperin hänelle, minulla ei nyt äly riitä tuon ymmärtämiseen, vaikka se varmasti ihan selkeästi siinä lukeekin. 
Hän ymmärsi kyllä ja sanoi palaavansa hetken kuluttua, niin tekikin ja selitti kaiken Mursulle, joka sitten ensimmäiset viikot huolehti lääkkeistä ja kaikesta muustakin. 

Tässä ihan alkumetrit Riesan kanssa, nyt ollaan käyty ensimmäinen sairaalareissu, lähdetty kotiin katselemaan, että millainen se koti oikein olikaan. 
Monta juttua siinä sairaalareissun aikanakin oli kotiväen aatoksissa, koetan muistaa niistä kertoa ensi kerralla.