Riesa ja helle eivät pidä toisistansa

 Pöllönkulman puolella olen kertonutkin, että Riesa ei pidä helteestä. 
Kun kohtaus muutenkin yllättää missä ja milloin vain, heinäkuun hervottomat helteet olivat sietämättömiä. 
Muiden nauttiessa kesästä ja lämmöstä (helteistä...) ulkona, istuin minä sisällä ilmalämpöpumpun alla ja katselin kesäpäiviä ikkunasta. No, kesää sekin. Enpä olisi kukille paljon muutenkaan tehdä ja yllättävän hyvin ne kestivätkin. 

Lyhyempiä ja pidempiä poissaolokohtauksia tai ainakin ennakkotuntemuksia on ollut pitkin kesää. Pari-kolme viikossa. 

Ennakkotuntemukset tulevat usein "pahana olona", tai omituisena tunteena päässä, sitä en osaa selittää. Joskus se on jo lähellä poissaolokohtausta (tajunnanhämärtymistä): joku kääntää volumenappia hetkeksi pienemmälle, mutta ei kuitenkaan kokonaan ääntä pois, niin kuin kohtauksen ollessa päällä. 

En ole soittanut epilepsiahoitajalle, sillä en usko siitä olevan mitään hyötyä. En usko, että lääkitystä juurikaan voidaan enää lisätä, ainoa vaihtoehto olisi jonkun lääkkeen vaihto tai uuden lääkkeen lisääminen entisten tilalle.
En ole välttämättä halua sitä, enkä ainakaan halunnut sitä kesäksi. Lääkemuutokset ovat aina aikamoinen projekti - sen tietävät kaikki, joilla on pitkäaikainen lääkitys. 

Viimeksi kun lääkäri mainitsi uudesta lääkkeestä, silloin kun selvitettiin huimausta, kyse oli lääkkeestä jolla ei ainakaan silloin ollut Kelan täyskorvattavuutta ja sen hinta oli 100,00 €/kk. Onneksi huimaukseen löytyi muu ratkaisu.

Ai vitsi, hyvä kun muistutitte, täytyy hakea posti, ehkä kohta on kutsu verikokeisiin, tarkistavat taas lääkeainepitoisuudet. 

Vuosipäiväkin oli taas; 23.7. tuli täyteen 13 vuotta. Riesa on kohta teini-ikäinen. Toivottavasti se ei rupea käyttäytymään kuin murkkuikäiset 

Olen viimeksi kirjoittanut kolme kuukautta sitten; silloin on ollut tavanomainen "kohtausjakso" ja niin on ollut nytkin. Eli viikon-parin ajan kohtauksia tulee lähes päivittäin, isompia ja pienempiä. Sitten on muutaman kuukauden jakso, että selvitään vähemmillä kohtauksilla, harvemmin. Näin tämä näköjään menee, eli tämä oli odotettavissa. 
Seuraava jakso on siis odotettavissa joskus marras-joulukuussa. Kiva, toivottavasti ei osu jouluksi. 

Tänään piti olla jo viileämpi päivä ja koetettiin saada pihalla olevaa hiekkakasaa levitettyä pihatien suuhun. Muutama kottikärryllinen saatiin levitettyä ja sitten se oli siinä.

Ei ollut vielä kovin huono olo, mutta ajattelin pitää taukoa ja nojasin haran varteen. Ihana, rakas Mursu tuli ja otti kainaloon ❤️ Seisoimme vähän aikaa pihatiellä, sitten tulin istumaan portaille ja siinä meidän työt sitten olikin. Ehkä Naapuri-Ystävä tulee auttamaan traktorillaan. 

Blogien lukeminen ja kirjoittaminen; mitä muuta tekisin? Läppärillä istuminen on vain yksi viheliäisimmistä tekemisistä mitä tällä kaudella voin tehdä. 

Älkää säikähtäkö, en ajattele mitään sellaista, mutta tänään taas ymmärsin heitä, jotka ovat päättäneet tai suunnittelevat päättävän itse elämänsä. 
Kun istuu nojatuolissa ja tuijottaa ikkunasta ulos ja miettii samalla, mihin kaikkeen tarvitsee muiden apua. Vaikka tietää, että kysymys "onko kaikki jo hyvin" on esitetty rakkaudella ja rakkaudesta, siitä tulee huono omatunto: aiheutan taas huolta, hän pelkää taas. 
Silloin tulee mieleen, olisiko läheisillä sittenkin helpompi surra yksi suru, ei montaa kertaa vuodessa, eikä pelätä koko ajan.

Reilun tunnin nukkumisen jälkeen olen tässä ja jaksan kirjoittaa pitkästä aikaa tännekin. 
Kaikki on hyvin, olen syönyt ja on hyvä olo.

Kiitos, että olette siellä ja jaksatte lukea (tiedän, että olette ja luette 🥰), olette tärkeitä! 

Huh ennustettua hellettä

 Juhannus ja sitä edeltävä viikko olivat mukavan viileitä - eivät kylmiä eikä erityisen sateisia, vaan sopivan viileitä ja sateitakin saatiin sen verran, itse asiassa taisi olla jo sitä edellisellä viikolla.

Luonto tykkäsi; helteet aiheuttivat sen, että osa kukista ehti kukkia - ja osin kuivuakin - ennen sitä tavallista aikaansa, mutta nyt kukkii siellä ja täällä. Luonto on ihanan vihreää ja kirjavaa!

Toukokuun helteet eivät olleet minun ja Riesan makuun. Sinnittelin pitkään; meillä on onneksi sopimus Mursun kanssa: Pöllönkulma ei ole työleiri eli jos tuntuu siltä, että Riesa alkaa ahistaa, niin voi ottaa kevyemmin. Eikä meidän pienellä pihalla ihan hirveitä pihahommiakaan ole; isojen koivujen kaato vähensi haravointihommia. 

Mutta siitä Riesasta. 

Touko-kesäkuun vaihteessa; 1,5 viikkoa ja kolme poissaolokohtausta! Ja kohtaukset alkoi sen jälkeen kun epilepsiahoitaja oli soittanut ja kysellyt kuulumisia. "No mitäs tässä, sitä samaa blaa blaa blaa..." Hoitaja käski mennä optikolle tarkistuttamaan näön ja sellaista.

Kohtaukset ei olleet mitenkään pahoja, mutta aiheutti kuitenkin lievän pelon "tässä tää kesä taas menee". Siksi olin iloinen kelien viilenemisestä.

Yksi kohtauksista tuli kesken puhelun: kuuntelin kun Täti kertoi kiertomatkastaan siskonsa kanssa ja viimeinen sana mikä meni tajuntaani, oli "Viitasaari". Sitten en enää saanut sanoista selvää enkä pystynyt sanomaan hänelle mitään. 
Onneksi pystyin kävelemään toisesta huoneesta Mursun luo ja ojentamaan puhelimen hänelle ja istumaan tuoliin - hän ymmärsi mistä on kyse, sanoi Tädilleni, että nyt ei kannata enää jatkaa juttua, Pöllö on pihalla kuin... pöllö. 

Täti tajusi mistä on kyse; minä en kuullut mitään heidän keskustelustaan, en edes nähnyt mitä Mursu teki. Muutaman minuutin istuin hiljaa paikallani ja kun olivat jo lopettaneet puhelun, aloin pikkuhiljaa palata tolkkuihini. 

Sen jälkeen tuntui muutaman päivän siltä, etten uskalla soittaa kenellekään, saan kuitenkin kohtauksen, jos puhun puhelimessa. 

Nyt on ollut pari-kolme viikkoa suht ok olo, mutta tänne on luvattu taas hellettä loppuviikoksi 😟 Istun siis sisällä - ja varmaan luen. Onneksi on kirjasto ja ystäviä, jotka ovat lähettäneet kirjoja. 

Lupasin edellisessä päivityksessä kertoa käynnistänyt TAYS:ssä muutama vuosi sitten - päivitys on jäänyt kirjoittamatta, mutta kerron siitä kyllä. Omanlaisiaan käyntejä nekin.

Odotan kutsua korvapolille: tinnitus pahenee pahenemistaan ja tuntuu että kuulokin huononee, ei se ainakaan parantunut ole. 
Luulen, että on ainakin parasta kokeilla kuulolaitetta, olkoon sitten millainen tahansa. 
Puhun aika ajoin kovalla äänellä ja Mursu saa aika usein huomauttaa "älä huuda". 
Ihan aiheesta, ymmärrän, mutta silti välillä meinaan pahoittaa mieleni - yritän olla pahoittamatta, mutta minkäs teet.