Sattuu ja tapahtuu

Keväällä 2012, ennen Riesaa siis, olimme käyneet Äidin kanssa Siskon luona Englannissa. Siitäkään käynnistä en paljoa muista; kaksi asiaa ihan varmasti. Toinen oli vierailu lintutarhalla katsomassa pöllöjä 💗 ja toinen äitiysneuvolassa tai millä nimellä ne siellä sitä sanovatkaan. Siskolla oli aika ultraääneen ja olimme sopineet, että Äiti saa mennä tulevien vanhempien kanssa katsomaan tulokasta, mutta kun Sisko kertoi hoitajalle keitä me olemme, pääsimme sinne molemmat - siis kaikki, isä, mummo ja täti 😊

Kun sitten olin Riesan vuoksi sairaalassa, piti kuulemma olla tarkkana siitä, kenestä kuulteni puhuttiin: jos kuulin jonkun nimen, vaadin hänet luokseni heti. Siskosta ei siis voinut puhua mitään. Eikä vastaavasti Sisko silloin tiennyt ihan kaikkea minusta, miten huonossa kunnossa loppujen lopuksi olin. 

Pikku-Prinsessa, nyt jo kohta teini, innokas jalkapalloilija, syntyi lokakuussa.  Kaikki ei mennyt ihan ohjekirjan mukaan ja arvelin, etten tarvittaessakaan pääsisi Äidin mukana lähtemään Siskon tueksi, tein jo erilaisia "varasuunnitelmia" - oli valmis pakottamaan Lapsen mummolle tulkiksi ja muutenkin avuksi. Mutta lopulta saatiin kuva tuimailmeisestä Prinsessasta ja sitten koko perheestä 💗
Olin kuitenkin toiveikas, että pääsisin Äidin kanssa vielä ennen joulua katsomaan Prinsessaa ja Siskoa, mutta lääkäri tyrmäsi ajatuksen. Ei, ei ole järkevää lentää vielä, hän ei anna siihen lupaa. Tokihan päätös olisi omani, mutta joku järjen hiven kai päähän oli kesästä jäänyt. Äiti lähti siis yksin - elämänsä ensimmäiselle lentomatkalle! Mikä pettymys.

Minä jäin maankamaralle ja järjestin ohjelmaa Perheelle ja Ystäville... 
Sohvakaupoista jo kerroinkin. 
Ystävä oli löytänyt asunnon ja muuttanut naapuriin kävelytien toiselle puolelle ja kun meillä oli saunavuoro lauantaisin, hän pistäytyi meillä silloin tällöin saunomassa. Hän ei kohtauksiani pelännyt, vaan uskalsi "ottaa" mut mukaan, siitä huolimatta, että parikin kertaa joutui soittamaan Mursulle, että "tulehan hakemaan tää pois täältä, se ehti kyllä peseytyä, mutta sitten se jumittui." 

Joulun alla oltiin lähikaupassa ostoksilla, oltiin eri käytävillä kun tunsin, että kohtaus on tulossa - se tässä on mulla ollut hyvä puoli, että tunnen kun kohtaus tulee; tiedän sanoa/pyytää apua tai istua johonkin - ja lähdin etsimään Mursua. Löysin hänet, kävelin vastaan ja otin takin rintamuksista tukevan otteen (tässä kohtaa mulla pimeni) ja olin kuulemma suudellut oikein antaumuksella, siinä keskellä käytävää pakastealtaan vieressä 😊💗 Mursu oli yrittänyt saada mut istumaan lavalla olevien peltisten kurkkupurkkien päälle, mutta ei ollut onnistunut. 

Nykyään kai olen vähän helpommin hallittavissa, mutta silloin alkuaikoina olin aika hankala. Jos olin jotain päättänyt, niin myös tein. Ja voimat olivat valtavat.

Riesan kanssa sattuu kaikenlaista 🤔 Tähän päivitykseen asioita en aikajärjestykseen saa kirjoitettua, kun en muista milloin mitäkin on tapahtunut.

Usein kohtauksen sattuessa olen saanut apua; olen ollut lähes aina jonkun sellaisen kanssa joka tietää mitä tehdä tai sitten olen itse pystynyt pyytämään apua. 

Kerran olin tätini kanssa lenkillä vanhan kodin lähistöllä. Rankkasade yllätti ja olimme jo aika lähellä kotiamme kun sain kohtauksen ja jälleen kerran olin eri mieltä siitä mihin suuntaan mentäisiin. Tätini oli yrittänyt pyytää apua ohi kulkeneilta nuorilta pojilta, mutta he eivät olleet auttaneet. Sitten kohdallemme oli pysähtynyt auto ja kuljettajana ollut nainen oli kysynyt, tarvitsemmeko apua. Tätini oli sanonut, että "eiköhän me tässä jo pärjätä, ihan tohon lähelle ollaan menossa". Siitä huolimatta, että olimme aivan litimärkiä, nainen oli ottanut meidät autoonsa kun oli tulossa samaan taloon kylään missä me asuimme! Itse en muista siitäkään tapahtumasta mitään.

Keväällä 2013 sain lopulta lääkäriltä luvan lentää Siskon perheen luo Englantiin. 
Muistan vieläkin sen tunteen, kun olimme odottamassa koneeseen pääsyä ja kun sitten istuimme koneessa: kyyneleet valuivat poskillani ja ajattelin "nyt ei kukaan enää voi ottaa tätä multa pois, kukaan ei enää tule hakemaan mua täältä pois" 

Kerran Isolla Kirkolla käydessäni oltiin tädin kanssa menossa metrolla, mihin lie. En tiedä mikä sillä kertaa laukaisi kohtauksen, mutta ajoitus oli aika "sopiva"; metro tuli laiturille ja ehdin juuri astua sisään vaunuun ja sanoa, että mulla on huono olo, pitää päästä istumaan. Täti ehti pyytää mulle lähimmän istumapaikan ja vastapäätä istui pieni tyttö äitinsä kanssa. Kohtaus itsessään ei kestänyt kauan ja ehdin nähdä ja kuulla,  kun tätini ja tyttö juttelivat: tyttö oli vähän säikähtänyt ja tätini oli sanonut, ettei tarvitse pelätä ja oli kertonut mistä on kysymys. Tyttö kuunteli tarkkaan, nyökkäsi välillä ja jäädessään pois hymyili iloisesti 💗
Se matka, pieni tyttö ja hymy jäivät mieleeni - muistan myös ympärillä olleiden aikuisten nolot ilmeet joista pystyi lukemaan "mä luulin, että se on niin kännissä, ettei se pysty seisomaan"  (tädilläni on tarvittaessa sopivan kantava ääni 😉)

Muun muassa sellaisia sattumuksia Riesan kanssa - monenlaisia muitakin, kaikkia enää muistakaan.