Huh ennustettua hellettä

 Juhannus ja sitä edeltävä viikko olivat mukavan viileitä - eivät kylmiä eikä erityisen sateisia, vaan sopivan viileitä ja sateitakin saatiin sen verran, itse asiassa taisi olla jo sitä edellisellä viikolla.

Luonto tykkäsi; helteet aiheuttivat sen, että osa kukista ehti kukkia - ja osin kuivuakin - ennen sitä tavallista aikaansa, mutta nyt kukkii siellä ja täällä. Luonto on ihanan vihreää ja kirjavaa!

Toukokuun helteet eivät olleet minun ja Riesan makuun. Sinnittelin pitkään; meillä on onneksi sopimus Mursun kanssa: Pöllönkulma ei ole työleiri eli jos tuntuu siltä, että Riesa alkaa ahistaa, niin voi ottaa kevyemmin. Eikä meidän pienellä pihalla ihan hirveitä pihahommiakaan ole; isojen koivujen kaato vähensi haravointihommia. 

Mutta siitä Riesasta. 

Touko-kesäkuun vaihteessa; 1,5 viikkoa ja kolme poissaolokohtausta! Ja kohtaukset alkoi sen jälkeen kun epilepsiahoitaja oli soittanut ja kysellyt kuulumisia. "No mitäs tässä, sitä samaa blaa blaa blaa..." Hoitaja käski mennä optikolle tarkistuttamaan näön ja sellaista.

Kohtaukset ei olleet mitenkään pahoja, mutta aiheutti kuitenkin lievän pelon "tässä tää kesä taas menee". Siksi olin iloinen kelien viilenemisestä.

Yksi kohtauksista tuli kesken puhelun: kuuntelin kun Täti kertoi kiertomatkastaan siskonsa kanssa ja viimeinen sana mikä meni tajuntaani, oli "Viitasaari". Sitten en enää saanut sanoista selvää enkä pystynyt sanomaan hänelle mitään. 
Onneksi pystyin kävelemään toisesta huoneesta Mursun luo ja ojentamaan puhelimen hänelle ja istumaan tuoliin - hän ymmärsi mistä on kyse, sanoi Tädilleni, että nyt ei kannata enää jatkaa juttua, Pöllö on pihalla kuin... pöllö. 

Täti tajusi mistä on kyse; minä en kuullut mitään heidän keskustelustaan, en edes nähnyt mitä Mursu teki. Muutaman minuutin istuin hiljaa paikallani ja kun olivat jo lopettaneet puhelun, aloin pikkuhiljaa palata tolkkuihini. 

Sen jälkeen tuntui muutaman päivän siltä, etten uskalla soittaa kenellekään, saan kuitenkin kohtauksen, jos puhun puhelimessa. 

Nyt on ollut pari-kolme viikkoa suht ok olo, mutta tänne on luvattu taas hellettä loppuviikoksi 😟 Istun siis sisällä - ja varmaan luen. Onneksi on kirjasto ja ystäviä, jotka ovat lähettäneet kirjoja. 

Lupasin edellisessä päivityksessä kertoa käynnistänyt TAYS:ssä muutama vuosi sitten - päivitys on jäänyt kirjoittamatta, mutta kerron siitä kyllä. Omanlaisiaan käyntejä nekin.

Odotan kutsua korvapolille: tinnitus pahenee pahenemistaan ja tuntuu että kuulokin huononee, ei se ainakaan parantunut ole. 
Luulen, että on ainakin parasta kokeilla kuulolaitetta, olkoon sitten millainen tahansa. 
Puhun aika ajoin kovalla äänellä ja Mursu saa aika usein huomauttaa "älä huuda". 
Ihan aiheesta, ymmärrän, mutta silti välillä meinaan pahoittaa mieleni - yritän olla pahoittamatta, mutta minkäs teet. 

Semmoinen viikko taas

Tarkoitus on ollut kirjoittaa ja kertoa Riesasta, mutta sepä on kiusannut kiusaamistaan. Lähes joka päivä, jollain tavalla. Olen siis taas välttänyt kaikkia älylaitteita, jopa puhelinta. Käyttänyt puhelinta vain sen perustarkoitukseen eli soittamiseen sekä kirjojen ja musiikin kuunteluun. 

Puhelimessa puhuminen on nykyään välillä ärsyttävää ja on oltava jollain tavalla varovainen, sillä esim. kun nauran oikein sydämeni pohjasta, sekin saattaa laukaista kohtauksen. Mikä ihme siinäkin on.
Kirjoja ja musiikkia kuuntelen tinnituksen vuoksi. En tiedä, onko Riesalla ja tinnituksella tekemistä keskenään, mutta huomasin tinnituksen alkavan eräällä viimeisellä sairaalan osastoreissulla silloin 10,5 vuotta sitten. Kerron siitä tapauksesta toisessa päivityksessä, kun jatkan mun ja Riesan alkutaipaleesta - tinnitus on pahentunut vuosien aikana ja paljon.

Mutta siis kulunut viikko. Eräänlaisia poissaolokohtauksia on ollut lähes joka päivä. Lyhyitä, mutta ikäviä. Kuulo pelaa; kuulen kyllä, mutta en saa selvää puheesta. En saa itse tuotettua puhetta ja sitten kun saan, puhe on hidasta ja sekavaa, kunnes kohtaus on ohi. Itsestä kyllä tuntuu, että puhe on vielä jonkun aikaa kohtauksen jälkeen jankkaavaa/tankkaavaa. Sanojen hakuja, sanat väärässä järjestyksessä. 

Viime viikolla oli enon muistotilaisuus ja sielläkin sain muutaman minuutin poissaolokohtauksen. Sitä ei huomannut kuin Mursu ja Lapsi, jotka istuivat selkäni takana ja joita tuupin, että huomaisivat ja pitäisivät huolta. 

Paria päivää aikaisemmin olin käynyt poliisilaitoksella passiasioissa, antamassa sormenjäljet ja nimikirjoitusnäytteen. Puhelimen takakannessa on Mursun nimi ja puhelinnumero ja niin kuin aina, niin nytkin näytin poliisille/virkailijalle rannekettani

kerroin millaisia kohtauksia saan ja että puhelimen takana on Mursun puhelinnumero johon voi soittaa, ei tarvitse soittaa hätänumeroon. Mursu neuvoo mitä tehdä ja tulee hakemaan mut pois. 

Virkailija oli todella mielissään kun kerroin nuo tiedot hänelle - en tiennyt kuinka kauan tapaaminen hänen kanssaan veisi. Ei mennyt kauaa, mutta itselläkin oli turvallisempi olo, kun tiesin, että hänellä on tieto mitä tehdä. 

Reilu neljä viikkoa aikaa epilepsiahoitajan soittoon. Katsellaan miten ensi viikko menee kohtausten kanssa; jotain olisi kuitenkin tehtävä, siis kotihommia ja sen sellaista. Odotanko sinne asti kun hoitaja soittaa mulle vai soitanko itse hoitajalle. Jokainen kohtaus kun kuitenkin on pahasta aivoille. Mutta noin "pienet" ja lyhyet? 

No katsellaan. Nyt taitaa taas olla paree lopettaa, ennen kuin taas mennään.

Pitäkää huolta itsestänne 💗