Vuosipäivä - onnea vaan minä ja Riesa

Tänään on taas minun ja Riesan vuosipäivä. Vaikken päivästä juuri mitään muistakaan, niin tämä päivämäärä ei tule unohtumaan. En voi sanoa koskaan - ehkä unohtuu joskus, mutta silloin on unohtunut muutkin heinäkuun tärkeät päivämäärät:

Heinäkuun viimeisinä päivinä 1984 tapasin ensimmäisen kerran Mursun.

Heinäkuun 17. päivänä 1987 menimme naimisiin.

Olimme siis juuri viettäneet 25-vuotishääpäivää..

Heinäkuun 23. päivänä sain ensimmäisen, pitkittyneen epilepsiakohtauksen.

Siitä alkoi minun ja Riesan yhteinen matka - en pidä siitä vieläkään, mutta koska muutakaan en voi, on sitä mukanaan kuljetettava. 

Moni elää epilepsian kanssa normaalia, mitä se sitten onkaan, elämää, mutta minulle se asettaa esteitä. 

Ajattelen kai liikaa, että 1) voin satuttaa itseni 2) voin satuttaa muita 3) olen taakaksi muille - ja paljon muuta... 

Huh ennustettua hellettä

 Juhannus ja sitä edeltävä viikko olivat mukavan viileitä - eivät kylmiä eikä erityisen sateisia, vaan sopivan viileitä ja sateitakin saatiin sen verran, itse asiassa taisi olla jo sitä edellisellä viikolla.

Luonto tykkäsi; helteet aiheuttivat sen, että osa kukista ehti kukkia - ja osin kuivuakin - ennen sitä tavallista aikaansa, mutta nyt kukkii siellä ja täällä. Luonto on ihanan vihreää ja kirjavaa!

Toukokuun helteet eivät olleet minun ja Riesan makuun. Sinnittelin pitkään; meillä on onneksi sopimus Mursun kanssa: Pöllönkulma ei ole työleiri eli jos tuntuu siltä, että Riesa alkaa ahistaa, niin voi ottaa kevyemmin. Eikä meidän pienellä pihalla ihan hirveitä pihahommiakaan ole; isojen koivujen kaato vähensi haravointihommia. 

Mutta siitä Riesasta. 

Touko-kesäkuun vaihteessa; 1,5 viikkoa ja kolme poissaolokohtausta! Ja kohtaukset alkoi sen jälkeen kun epilepsiahoitaja oli soittanut ja kysellyt kuulumisia. "No mitäs tässä, sitä samaa blaa blaa blaa..." Hoitaja käski mennä optikolle tarkistuttamaan näön ja sellaista.

Kohtaukset ei olleet mitenkään pahoja, mutta aiheutti kuitenkin lievän pelon "tässä tää kesä taas menee". Siksi olin iloinen kelien viilenemisestä.

Yksi kohtauksista tuli kesken puhelun: kuuntelin kun Täti kertoi kiertomatkastaan siskonsa kanssa ja viimeinen sana mikä meni tajuntaani, oli "Viitasaari". Sitten en enää saanut sanoista selvää enkä pystynyt sanomaan hänelle mitään. 
Onneksi pystyin kävelemään toisesta huoneesta Mursun luo ja ojentamaan puhelimen hänelle ja istumaan tuoliin - hän ymmärsi mistä on kyse, sanoi Tädilleni, että nyt ei kannata enää jatkaa juttua, Pöllö on pihalla kuin... pöllö. 

Täti tajusi mistä on kyse; minä en kuullut mitään heidän keskustelustaan, en edes nähnyt mitä Mursu teki. Muutaman minuutin istuin hiljaa paikallani ja kun olivat jo lopettaneet puhelun, aloin pikkuhiljaa palata tolkkuihini. 

Sen jälkeen tuntui muutaman päivän siltä, etten uskalla soittaa kenellekään, saan kuitenkin kohtauksen, jos puhun puhelimessa. 

Nyt on ollut pari-kolme viikkoa suht ok olo, mutta tänne on luvattu taas hellettä loppuviikoksi 😟 Istun siis sisällä - ja varmaan luen. Onneksi on kirjasto ja ystäviä, jotka ovat lähettäneet kirjoja. 

Lupasin edellisessä päivityksessä kertoa käynnistänyt TAYS:ssä muutama vuosi sitten - päivitys on jäänyt kirjoittamatta, mutta kerron siitä kyllä. Omanlaisiaan käyntejä nekin.

Odotan kutsua korvapolille: tinnitus pahenee pahenemistaan ja tuntuu että kuulokin huononee, ei se ainakaan parantunut ole. 
Luulen, että on ainakin parasta kokeilla kuulolaitetta, olkoon sitten millainen tahansa. 
Puhun aika ajoin kovalla äänellä ja Mursu saa aika usein huomauttaa "älä huuda". 
Ihan aiheesta, ymmärrän, mutta silti välillä meinaan pahoittaa mieleni - yritän olla pahoittamatta, mutta minkäs teet. 

Riesan kanssa menee ihan kivasti

 Kaikesta taikauskosta huolimatta uskallan sanoa (olen koputellut puuta useampaan kertaan), että meillä on mennyt Riesan kanssa ihan kivasti toi talvi. 
Kohtauskalenterista katselin, että viimeisin kunnon kohtaus on ollut joskus tammi-helmikuussa - voisi siis sanoa, että lääkitys on kohillaan. 

Ainoa vika on se, että olen kai viime aikoina ollut liikaa (taas) tietokoneella (eikö se ole plussaa, että tiedostan sen itse?) ja se kai aiheuttaa sen, että silmissä viiraa ja välillä otan ristiaskeleita. Mutta ei se pelkästään tietsikasta johdu, vaan myös silmälaseista ja luultavasti eniten noista pirskatin korvista, jotka on edelleen tukossa. Eli tasapainoaisti ei taida olla ihan kunnossa, mutta sillekään ei kai voi mitään.  

Ja lääkityksestä, jota en kuitenkaan uskalla omin päin mennä säätelemään. Vai uskaltaisinko sittenkin? Kysehän on minusta. On tää elämä tän Riesan kanssa välillä pirullista, vaikka välillä onkin siedettävää.
Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan, kun alkaa pihatyöt ja muut aktiviteetit ulkona. Ehkä sitten taas mennään...

Mikään korvablogihan tää ei varsinaisesti ole, mutta tinnitus tuntuu vaan pahenevan ja siksipä meillä ei paljon iltaisin puhella: mulla on joko sankaluurit tai napit korvissa ja kuuntelen musiikkia tai kirjaa. Tai puhun maratonpuheluita - puhelinoperaattoreille kiitos nykyisistä liittymistä jotka sisältää rajattomasti puheaikaa. 

Kuukauden päästä soittaa epilepsiahoitaja, juttelen hänen kanssaan, voidaanko yhtä lääkkeistä kokeilla vielä vähentää, auttaisiko se tähän viiraamiiseen....

Tämä tästä tämän hetkisestä tilanteesta, jatkan toisella päivityksellä, on jäänyt kertomatta käynnistä TAYS:ssä tutkimuksissa. Ja "pölynimuriesittelyssä" 😛

Ei olla unohdettu; minä eikä Riesa - ei teitä eikä toisiamme

Oisko ollut reilu viikko sitten kun Riesa muistutti olemassa olostaan; jumituin taas reiluksi viideksi minuutiksi.

En kyllä muista missä oltiin; oisko ollut niin, että Mursu oli tuossa kyläkaupassa ja minä odotin autossa. Joo, niin se oli; ei ollut turvavyö päällä, mutta kun tunsin, että kohtaus on tulossa, katsoin ensin, että yletynkö painamaan auton torvea jos tarvii ja sitten laitoin turvavyön kiinni.
Miksikö? Sen verran vielä ajatus toimi: ajattelin, että kun turvavyö on kiinni, en lähde/pääse autosta (ainakaan niin helposti) ulos ja haahuilemaan siihen kylän raitille, missä kuitenkin jonkun verran autoja kulkee - ja varsinkin tukkirekkoja ja muita isoja autoja siihen aikaan päivästä 
Kun Mursu tuli autoon, sanoi jotain ja katsoi "Jaahas, tällainen tilanne". Näin ja kuulin kyllä, mutten saanut puhuttua mitään - enkä tiedä yhtään miten ollaan tultu kotiin. Tultiinko suoraan vai mutkan kautta...

En oikein tiedä. Olen varmaan ollut liian paljon tietokoneella viime aikoina, kun on ollut joko liikaa pakkasta tai on tuiskuttanut lunta. Kumpikaan keli ei ole houkutellut ulos lainkaan. Ja liika koneella olo taas aiheuttaa huonoa oloa. Pitäisi mennä ulos, vaikka vaan seisoskelemaan pihalla tai jotain - katselemaan kauemmas. 
Kävin marraskuussa neurologilla, seuraava käynti on vuoden päästä eli tämän vuoden marraskuussa. Puolen välin paikkeilla on hoitajan soitto eli joskus huhtikuussa, sitä tässä nyt odottelen. Toki sinne neurologian polille saa soittaa, jos on jotain asiaa, joku hätä. 

Joulukuisen korvatulehduksen jäljiltä vasen korva kiukuttelee vieläkin ja kontrolli on vasta karkauspäivänä. Korvapolillekin saa totta kai soittaa jos on asiaa, tai mennä päivystykseen, mutta kun ei kuitenkaan tunnu siltä. 
Ja miten korva ja Riesa ja neurologian poli nyt liittyy toisiinsa? Niinpä. Sitä minäkin ihmettelen.

Vasenta korvaa "juilii" silloin tällöin, joskus jopa niinkin paljon, että olen ottanut särkylääkkeen, joka auttaa. 
Mystistä siinä on se, että - tiedättehän, kun kesällä joskus aurinko polttaa vaikkapa juuri korvalehden sen verran, että siitä tulee kosketusarka? Nii-in, korvalehti on välillä kosketusarka - en vain tiedä miksi. 
Sen lisäksi se luu siellä korvalehden takan on kipeä?? Ja kaiken lisäksi - tähän liittyy se  neuron poli - vasemmalla puolella päätä tuntui vihlontaa, esim. yskiessä, nauraessa  tai kun päätä käänsi nopeasti. Se on nyt onneksi loppunut, mutta sen reilun parinkymmenen vuoden takaisen kasvaimen ja reilun kymmenen vuoden pitkittyneen epilepsiakohtauksen jäljiltä tuollaiset pelottaa. 
Tuli tunne, että olisi päästävä magneettikuvaukseen - mutta kun neurologi vasta kolme kuukautta sitten sanoi, että ei mun päässä ole mitään, se on tyhjää täynnä, ei sitä tarvi kuvata 😉, niin päätin odottaa sinne karkauspäivään, jos ei tämä pahene. No ei pahentunut, parani, onneksi. 

No joo, kaikkea muuta pientä, joka pitäisi hoitaa jossain, en tiedä kuka ja missä, koeta sinnitellä sinne korvapolilla: välillä nieleminen sattuu vasemmalle puolelle. Mutta ei koko ajan, ei jokaisella nielaisulla. Kuorsaan kuin oikohöylä sanoo Mursu. Mutta mulla on myös hengityskatkoksia. 
Paljon olen saanut teiltä Pöllönkulman lukijoilta neuvoja ja otan niistä vaarin, kiitos teille. 
Ensin on varmaan kuitenkin saatava tämä korva kuntoon - siellä kun on se putki ja se on käsittääkseni tukossa??? Näin olin ymmärtävinäni kanta.fi:n tekstistä. 
Ja joo, ensimmäinen KÄSKY on painonpudotus. Mitään muuta ei varmaan ruveta tekemään, ennen kuin x määrä kiloja on pudotettu. *huokaus*

Se valituksesta tällä erää - lueskelen päivitykseni tässä joku päivä ja jos on jotain sellaista yleistä kirjoitettavaa elämästä Riesan kanssa, niin kirjoittelen siitä. Itse asiassa kyllähän sitä on, jos oikein päivityksiäni muistelen 😊